View unanswered posts | View active topics It is currently 18 Sep 2019, 09:49



Post new topic Reply to topic  [ 3 posts ] 
Laituripilkkimestaruus 2016 
Author Message

Joined: 12 Nov 2013, 17:37
Posts: 62
Post Laituripilkkimestaruus 2016
Kulauksen syyskausi polkaistaan käyntiin perinteisellä laituripilkillä Lutakon sataman laitureilla ensi viikon maanantaina 19.9. klo 17-19. Lähtö sataman parkkipaikalta, saavuthan paikalle hyvissä ajoin ennen viittä. Osallistuminen maksaa 3 euroa per nenä. Paikalla voit halutessasi myös liittyä Kulauksen jäseneksi, mikä kustantaa 10 euroa. Otathan käteistä mukaan, meillä ei ole kortinlukijaa.

Laituripilkin säännöt löytyvät alta, tutustuthan niihin ennen tapahtumaa. Paikalla on saatavilla jonkin verran lainavälineitä, syöttejä ja opastusta, eli ei kannata arastella vaikkei olisi koskaan kalastanut/pilkkinyt. Esimerkiksi meikäläisen kalastusura alkoi aikoinaan fuksivuoteni laituripilkistä... Laituripilkissä pisteitä saa lisäksi esimerkiksi pienimmästä saaliista ja kaljan (tai vastaavan) kulauttelusta, joten kuka vain voi pärjätä!

Laituripilkin jatkot järjestetään Kortepohjan ylioppilaskylän grillikatoksella (F-talon edustalla).

Laituripilkin säännöt

1§. Laituripilkin mestaruusotteluun voi osallistua maksamalla osallistumismaksun 3 €. Kilpailussa palkitaan kaksi parasta osallistujaa (jos osallistujamäärä vähintään 9 henkilöä, muutoin palkitaan paras osallistuja) sekä lisäksi arvotaan yksi (1) arvontapullo!

2§. Kilpailussa jaetaan pisteitä seuraavasti:
1. Eniten kaloja saanut: 11 pistettä, ei muita pisteitä
2. Toiseksi eniten kaloja saanut: 9 pistettä, ei muita pisteitä
3. Kolmanneksi eniten kaloja saanut: 7 pistettä, ei muita pisteitä
4. Neljänneksi eniten kaloja saanut: 6 pistettä
5. Viidenneksi eniten kaloja saanut: 5 pistettä
6. Kuudenneksi eniten kaloja saanut: 4 pistettä
7. Seitsemänneksi eniten kaloja saanut: 3 pistettä
8. Kahdeksanneksi eniten kaloja saanut: 2 pistettä
9. Yhdeksänneksi eniten kaloja saanut: 1 piste
10. Eniten kalalajeja saanut (jos vain yksi): 4 pistettä (jos kaksi,
molemmille 2, kolmelle 1, muuten ei mitään). Tai jos vain yksi, jolla
enemmän kuin 4 lajia, pisteitä lajien lukumäärän verran
11. Suurimman kalan saanut: 4 pistettä. Jos vaa'an tarkkuus ei riitä
kahdelle suurimmalle 2 pistettä, kolmelle 1 piste. Muuten ei jaeta.
12. Pienimmän kalan saanut: 4 pistettä. Jos mitta-asteikko ei riitä,
kahdelle pienimmälle 2 pistettä, kolmelle 1 piste. Muuten ei jaeta.
13. Vähiten kaloja saanut: 2 pistettä (jos kisailijan todetaan "hukanneen"
osan saaliista, saa hän kisasta yhden miinuspisteen).
14. Kaksi (2) olutta tai vastaava tunnissa koko kisan ajan: 1 pistettä /
tunti (jos juopotteleva kisailija joudutaan avustamaan pois kisapaikalta,
menettää hän mahdollisuudet olutpisteisiin). Naiskilpailijalle riittää 1
olut / tunti.
15. Superbonuspiste. Kisailija, joka ainoana saa kisoissa muun kuin
ahvenen, kiisken, särjen, lahnan tai hauen (madekisassa mateen) palkitaan
viidellä (5) pisteellä. Superbonuslajista pisteet saadessaan, samalla
kalalla ei voi vaikuttaa minkään muiden, paitsi kokonaissaaliin painon ja lajipisteiden saamiseen. Superbonuskalan ollessa suurin tai pienin kala, se estää muiden mahdollisuuden saada pienimmän tai suurimman kalan pisteet.

3§. Saalispisteitä jaettaessa tasatilanteessa ratkaisee kalojen määrä
siten, että enemmän kaloja saanut voittaa (tasatilanteessa pisteet
jaetaan). Pienimmän saaliin kohdalla ratkaistaan ”voitto” vähemmän kaloja
saaneen eduksi (tasatilanteessa pisteet jaetaan).

4§. Kaikuluotaimen, GPS-paikantimen sekä muiden sähköelektronisten tai
moottorikäyttöisten apuvälineiden käyttö on kielletty.

5§. Liikkumista helpottavien apuvälineiden (esim. polkupyörä, skeittilauta) käyttö on kielletty ilman lääkärintodistusta.

6§. Pilkissä saa olla korkeintaan yksi enintään kolmihaarainen koukku. Poikkeuksena tasapainopilkki, jossa saa olla kaksi kiinteää yksihaarakoukkua, sekä yksi kolmihaarakoukku.

7§. Pilkkikilpailuissa ei saa käyttää kohollista onkilaitetta.

8§. Kolmen kärjen kalat ovat kaikkien erikoispisteiden (suurin ja pienin kala, diversiteetti, superbonus, pienin saalis) laskuissa mukana, mutta ne eivät oikeuta pisteisiin.

9§. Pilkkikilpailuun osallistuva henkilö, jonka kyydissä kulkee vähintään
kaksi (2) muuta pilkkikilpailuun osallistuvaa henkilöä, on oikeutettu
yhteen (1) kuskipisteeseen. Jos kyydissä kulkee vähintään kolme (3) muuta
kilpailuun osallistuvaa henkilöä, on kilpailuun osallistuva kuski
oikeutettu kahteen (2) kuskipisteeseen. Kilpailija ei voi saada sekä
kuski- että kulauttelupisteitä.

10§. Alamittainen kala on aina vapautettava välittömästi. Alamittaisista
kaloista ei voi saada mitään pisteitä.

11§. Kilpailun ja lain sallima kala on laiturillenoston jälkeen tapettava
välittömästi. Jos kilpailijalta löytyy elossa olevia kaloja, voi kilpailun
JURY hylätä kilpailijan suorituksen niin päättäessään.

12§. Jokainen kilpailija osallistuu kilpailuun omalla vastuullaan.

13§. Pilkkiminen viittä (5) metriä lähempänä toisen pilkkipaikkaa on kielletty ilman asianomaisen suostumusta.

14§. Houkuttimien käyttö kuten ryynien, matojen, toukkien tms.
pudottaminen veteen on kielletty. Syöttinä ei saa käyttää hajustettuja syöttejä.

15§. Kilpailijan on oltava kilpailuajan tai mahdollisesti ennalta sovitun
siirtymäajan puittessa takaisin punnituspaikalla. Myöhästyneiden
kilpailjoiden saalista ei punnita.

16§. Kilpailijan on tuotava laiturille viemänsä tavarat kilpailuajan tai
mahdollisesti ennalta sovitun siirtymäajan puitteissa takaisin
punnituspaikalle.

17§. Kilpailujen jurynä toimii Kala ja kulaus ry:n hallitus, joka
tarvittaessa ratkaisee epäselvät tilanteet.


13 Sep 2016, 18:51
Profile

Joined: 14 Sep 2016, 09:59
Posts: 2
Post Re: Laituripilkkimestaruus 2016
Eli kaikki pyydystetyt kalat tapetaan ja tuodaan sitten kisan lopussa näytille?


14 Sep 2016, 10:03
Profile

Joined: 12 Nov 2013, 17:37
Posts: 62
Post Re: Laituripilkkimestaruus 2016
Hohoi, laituripilkin pistetilasto on täällä viimein! Kisa oli mitä mainioin, osallistujia niin valtavasti että lainapilkitkin loppuivat kesken. Osallistumismaksun maksaneita oli 27, joista 25 saapui loppupunnitukseen kisan juniori-Haapsalon sekä Rinnevallin kalakoiran väsähtäessä kesken leikin. Nähtiinpä laitureilla kuusi varjokisailijaakin. Kiitos kaikille jotka saapuivat paikalle! Keli oli mitä mainioin, kaikki osallistujat saivat kalaa ja mikä mainiointa, fuksitkin pärjäsivät kisassa hienosti. Kisasta kehkeytyi varsinainen jännitysnäytelmä, kun voittaja selvisi kutkuttavalla kahdeksan gramman marginaalilla ja toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet kilpailijat kiskoivat Jyväksestä grammalleen saman verran kalaa. Varapuheenjohtaja Rantamon ja puheenjohtaja Sireenin keskinäinen sijoitus ratkaistiin lopulta kalojen kappalemäärällä - vpj ehti kiskoa kuiville kuusi kalaa enemmän ja hänet kruunattiin kisan kakkoseksi pj:n jäädessä kolmannelle sijalle ja vaille voittopulloa ( :cry: ).


Attachments:
laituripilkki-2016.jpg
laituripilkki-2016.jpg [ 242.73 KiB | Viewed 1393 times ]
26 Sep 2016, 12:07
Profile
Display posts from previous:  Sort by  
Post new topic Reply to topic  [ 3 posts ] 


Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest


You cannot post new topics in this forum
You cannot reply to topics in this forum
You cannot edit your posts in this forum
You cannot delete your posts in this forum
You cannot post attachments in this forum

Search for:
Jump to:  
cron
Powered by phpBB © 2000, 2002, 2005, 2007 phpBB Group.
Forum theme by STSoftware for PTF.